Saariselkä

Tervetuloa kotisivuillemme! Jokin sai sinut tulemaan sivuillemme, ja se ilahduttaa meitä. Ilahduttaa siksi, että tänne pohjoiseen ei päädytä sattumalta… Lappi houkuttelee vain hyviä ihmisiä, joilla on hyvä sydän ja avoin sielu. Jos kiinnostuit näistä paikoista, jokin siis kutsuu sinua tänne. Mikä se jokin on, siihen ei kukaan osaa antaa yksiselitteistä vastausta, sillä mahdollisiin vastauksiin sisältyy enemmän mystiikkaa kuin jokapäiväistä kiireistä arkitodellisuuttamme.

Uskomuksen mukaan pohjoisen ilmassa leijuu jonkinlainen ”lumous”, jonka saatuaan ihminen ei enää koskaan ole entisensä, jokin vetää häntä yhä uudestaan palaamaan näille taianomaisille seuduille nauttimaan pohjoisen karusta mutta aidosta kauneudesta, hakemaan täältä jotain selittämätöntä energiaa. Ja selittämätöntä energiaa ja arvoituksia näillä seuduilla tosiaan riittää.

shutterstock_243734854

Maapallolla tiedetään olevan salaperäisiä paikkoja, joihin liittyy erityisiä voimia. Niissä ihminen muuttuu, hänen mielensä kohoaa uusiin korkeuksiin, häneen virtaa uutta voimaa, hän tuntee puhdistuvansa ja uudistuvansa. Sellaisia paikkoja on tarunhohtoisessa Lapissa, pohjoisimmassa Suomessa Inarin ja Saariselän alueella, kivenheiton päässä Pohjoisesta jäämerestä. Täällä saat korvaamattoman henkisen kokemuksen, jokin selittämätön lataa sinut täyteen voimaa, nostaa harteiltasi huolet ja vaikeudet.

Näitä seutuja ovat ammoisista ajoista asuttaneet saamelaiset, pohjolan alkuperäiskansa. Heistä kerrotaan paljon ihmeellisiä taruja. Jo keskiajalla Lapin shamaanit tunnettiin Euroopan mahtavimpina velhoina. Lapin shamaaneilla on ammoisista ajoista uskottu olevan ihmeellisiä kykyjä. Luontoa saamelaiset ovat aina pitäneet elollisena: kivellä, puulla ja järvellä on oma henki, niihin on keskittynyt luonnon voimia. Palvomalla pyhiä paikkoja, seitoja, joihin luonnon voimat ovat keskittyneet, voi vahvistaa henkistä yhteyttä luonnonvoimien ja ihmisen välillä, pyytää luonnon hengiltä apua ja suojelusta. Seita saattoi olla kivi, kukkula, puu tai järvi. Inarinjärvellä sijaitsee pyhä kalliosaari Ukko, pyhistä paikoista varmaan salaperäisin. Se sijaitsee aivan lähellä rantaa, mutta sitä on miltei mahdoton nähdä – sankka sumu suojaa saamelaisten ikiaikaisia salaisuuksia. Näihin Lapin seutuihin liittyy useasti ihmeellisiä ilmiöitä. Seitojen lähellä tapahtuu usein outoja. Jos yrittää valokuvata tai videoida saamelaisten pyhiä paikkoja, kameraan voi tulla jokin kummallinen vika. Joissain paikoissa on myös magneettisia häiriöitä: kompassin nuoli alkaa pyöriä ympyrää. Noustaessa Magneettimäelle, joka sijaitsee lähellä Saariselän kylää, autojen moottoritkin välillä pysähtyvät.

Arvoituksiin ja mystiikkaan törmää täällä joka askeleella. Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia. Mikä selittää esimerkiksi suuret saksalaisjoukkojen siirrot Lappiin toisen maailmansodan aikana ja kiinnostuksen, jota Kolmannen valtakunnan salaperäisimpiin järjestöihin kuulunut Ahnenerbe osoitti näitä seutuja kohtaan, koska arveli, että nimenomaan jostain täältä voi löytyä yksi ovista arvoitukselliseen Shambalan valtakuntaan.

Mystiikan lisäksi Lapissa voi kuitenkin tutustua myös täysin todellisiin asioihin. Aivan lähellä Saariselkää on Tankavaaran kultakylä, joka on houkutellut ja houkuttelee yhä kullanetsijöitä kaikkialta maailmasta. Kullan etsintä alkoi siellä jo 1868 ja jatkuu edelleen. Siellä voi tuntea ilmassa seikkailun hengen. Jos haluat kokeilla onneasi kullanetsijänä, suuntaa matkasi Tankavaaraan. Onni voi potkaista ketä tahansa! Suurin Tankavaarasta löydetty hippu painoi 186 grammaa. Kultaa eivät sitä paitsi löydä vain ammattilaiset, se on mahdollista jokaiselle kävijälle. Suurin turistin löytämä hippu painoi 40 grammaa. Kuka tietää, ehkä onni on sinulle vielä suopeampi! Inarin–Saariselän alueella järjestetään joka kesä kullanhuuhdontakisat. Kävi miten kävi, kenenkään ei tarvitse lähteä täältä kotiin ilman omaa kultahippusta, ellei itse huuhdottua, niin paikallisesta matkamuistomyymälästä ostettua.

shutterstock_233176774

Revontulet ovat vielä yksi syy, jonka vuoksi Pohjois-Lappiin kannattaa tulla. Kukaan, joka on nähnyt revontulet, ei voi unohtaa sitä näkyä, kun yötaivaalle leimahtavat täydellisen hiljaisuuden vallitessa tanssivat maagiset valot. Niitä ei voi sanoin kuvailla, ne on nähtävä. Revontulia näkyy eniten keväällä ja syksyllä, mutta näitä lumoavan kauniita luonnonilmiöitä voi nähdä muinakin vuodenaikoina.

Ihmeellinen Inarin–Saariselän seutu antaa unohtumattomia elämyksiä yhteydestä luonnon salaperäisiin voimiin ja saamelaisten ikiaikaisiin uskomuksiin. Puhdas ja koskematon luonto auttaa vapautumaan murheista, antaa mielenrauhan ja täyttää ihmisen uudella energialla. Juomavedestä ei tarvitse kantaa huolta – juoda voi suoraan puroista ja järvistä, kristallinkirkas vesi voimistaa ja virkistää. Kalastus kirkkaansinisellä tyynellä Inarinjärvellä mahtavien maisemien keskellä saa unohtamaan kaikki harmit ja huolet. Elo-syyskuussa on ympäristössä paljon sieniä ja marjoja. Norja ja Pohjoinen jäämeri ovat aivan vieressä, joten niitäkin voi piipahtaa katsomassa.

shutterstock_10801918

Vuodenajat erottuvat Lapissa selvästi toisistaan. Joulukuun alusta tammikuun alkuun vallitsee kaamos, mutta sitä ei tarvitse pelätä, päivät eivät ole pilkkopimeitä. Aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle mutta antaa taivaalle hiukan vaaleansinistä ja vaaleanpunaista valoa luoden ihmeellisen kauniin satumaisen näkymän. Hiihtokausi kestää huhtikuun loppuun. Kesällä alkaa yöttömän yön aika, jolloin aurinko ei edes keskiyöllä laske horisontin taakse. Syksy Lapissa on räiskyvien värien ja uskomattoman raikkaan ilman aikaa. Jokainen vuodenaika on omalla tavallaan kaunis. Lumoava ja salaperäinen Pohjois-Lappi odottaa sinua! Me puolestamme teemme kaikkemme, jotta lomastasi villin, koskemattoman luonnon keskellä tulisi mahdollisimman mukava.

Voit tulla luoksemme ylhäisessä yksinäisyydessäsi unohtamaan ongelmasi, lääkitsemään sieluasi ja lepäämään tai päinvastoin tekemään työtä hiljaisuudessa, kokoamaan ajatuksiasi kaukana kaupunkien hälinästä. Kukapa tietää, ehkä juuri täällä saat parhaat ideat liiketoimintaan ja tulevaan kehitykseen. Voit tulla ystävien tai työtoverien seurassa, tilaa riittää kaikille. Voit viettää luonamme romanttisia iltoja rakkaasi kanssa. Voit tulla perheen ja lasten kanssa. Otamme kaikki vastaan avosylin. Joka tapauksessa saat käyttöösi viihtyisän ja mukavan ”pesän”, joka on varustettu kaikella tarpeellisella ja johon vaativinkin vieras voi olla tyytyväinen. Olemme varmoja, että tutustuttuasi Saariselän ihmeellisiin maisemiin palaat mielelläsi viihtyisiin mökkeihimme nauttimaan olostasi.